Ripsihankasammal

Ripsihankasammal, Riccia ciliate
Tila: Erittäin uhanalainen

Nimialalajia ssp. ciliata, johon Suomen kanta kuuluu, tavataan suurimmassa osassa eteläistä ja keskistä Eurooppaa sekä Turkissa. Se on mantereinen arorotu. Suomesta on yksi varma kasvupaikkatieto vuodelta 1877 Pohjois-Savosta Joroisten Järvikylästä.

Ripsihankasammal kasvaa Skandinaviassa pääasiassa kalkkipitoisilla ajoittain märillä kallioilla ja rannoilla paljaalla maalla. Pohjois-Savon löytö oli ruispellolta.

Hiuskoukkusammal

Hiuskoukkusammal, Dichelyma capillaceum
Tila: Erittäin uhanalainen

Hiuskoukkusammal on yleislevinneisyydeltään keskittynyt läntiseen Eurooppaan sekä Pohjois- Amerikkaan. Suomesta hiuskoukkusammalta on löydetty harvinaisena maan eteläosista Kainuuseen asti.

Hiuskoukkusammal kasvaa purojen, jokien tai järvien rannoilla vesirajassa puiden ja pensaiden tyvillä, juurakoissa, veteen kaatuneilla rungoilla ja oksilla sekä kivipinnoilla. Tervaleppä ja raita mainitaan tyypillisiksi kasvualustoiksi: myös muut pajulajit, harmaaleppä ja koivu sekä suomyrtti kelpaavat. Laji on pitkäikäinen.

Lännentorasammal

Lännentorasammal, Cynodontium jenneri
Tila: Hävinnyt

Lännentorasammalta tavataan Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa lauhkeassa vyöhykkeessä mereisillä alueilla. Suomesta se on löydetty ainoastaan kerran Ahvenanmaalta vuonna 1872.

Lännentorasammal kasvaa tuppaina puolivarjoisilla jyrkänteillä ja rotkoissa. Laji suosii kosteaa pienilmastoa ja esiintyy usein itään tai pohjoiseen suuntautuvilla silikaattikallioilla.

Kuulasammal

Kuulasammal, Archidium alternifolium
Tila: Erittäin uhanalainen

Kuulasammal kasvaa laajalti pohjoisella pallonpuoliskolla lauhkeassa ja subtrooppisessa vyöhykkeessä. Se tunnetaan myös Australiasta. Pohjoismaissa laji on eteläinen.

Meillä kuulasammal on harvinainen ja levinneisyydeltään lounainen. Se on ollut meillä aina jokseenkin harvinainen. Se havaittiin ensi kerran vuonna 1859 Ahvenanmaalta. Yhteensä kasvupaikkoja on ollut runsaat parikymmentä.

Palsakynsisammal

Palsakynsisammal, Dicranum groenlandicum
Tila: Erittäin uhanalainen

Kolusammal

Kolusammal, Coscinodon cribrosus
Tila: Erittäin uhanalainen

Kolusammal on vuoristolaji, jota on harvinaisena havumetsävyöhykkeessä. Luonteenomaista lajin levinneisyydessä on sen harvinaisuus koko esiintymisalueellaan ja omalaatuinen esiintymien hajanaisuus. Suomessa on seitsemän löytöpaikkaa maan eri kulmilla. Kolusammal kasvaa herkästi rapautuvilla silikaattikallioilla kallioseinämien raoissa, valoisilla paahteisilla kohdilla, useimmiten eteläjyrkänteillä.

Etelänkarhunsammal (Taigakarhunsammal)

Etelänkarhunsammal (Taigakarhunsammal), Polytrichastrum pallidisetum
Tila: Erittäin uhanalainen

Etelänkarhunsammalen luultiin hävinneen Suomen luonnosta metsien uudistamistoimien, ojituksen ja turpeenoton takia, mutta sitä löytyikin Etelä-Hämeestä ja Pohjois-Karjalasta melko tavanomaisista metsistä.

Verihiirensammal

Verihiirensammal, Bryum cryophilum
Tila: Erittäin uhanalainen

Verihiirensammal on pohjoisen pallonpuoliskon arktisten seutujen ja vuoristojen laji Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Verihiirensammal on harvinainen arktinen laji, jolle sopivia lähteisiä paljakkakasvupaikkoja löytyy Suomesta pohjoisimman Lapin suurtuntureilta.

Luonnontilaisia metsiä on Suomessa jäljellä vain vähän. Suurin osa näistä sijaitsee pohjoisessa.

Luonnonmetsistä löytyy kaiken ikäistä puustoa, sekä paljon lahopuuta. Pohjoisen männyt voivat kasvaa jopa 800- vuotiaiksi.

Tyrskykilpijäkälä, Dermatocarpon polyphyllizum
Tila: Vaarantunut

Tyrskykilpijäkälä on helposti sekoitettu kääpiökilpijäkälään, minkä vuoksi tiedot levinneisyydestä ovat osin puutteelliset.

Jäkälä on kuitenkin hyvin harvinainen, ja varmennettuja löytöjä on Suomessa kolme. Enontekiössä jäkälää on tavattu 1925 ja 1955, Muniossa 1867.

Tyrskykilpijäkälä esiintyy useimmiten varjoisilla ja kosteilla paikoilla. Suomen löydöt on tehty järvenrannoilta kivien ja kallioiden päältä.

Viherkarve, Flavoparmelia caperata
Tila: Hävinnyt Suomesta

Jäkälää on tavattu Suomessa vain kahdessa paikassa: Helsingin Ruskeasuolla 1937 ja Imatralla 1964.

Suomessa lajia on havaittu vain lepän ja koivun rungoilla, muualla sitä esiintyy myös kivillä ja muiden lehtipuiden rungoilla. Viherkarve on yleinen Keski-Euroopassa.

Jokihelmisimpukka (Raakku), Margaritifera margaritifera
Tila: Erittäin uhanalainen

Jokihelmisimpukka eli raakku on äärimmäisen pitkäikäinen nilviäinen - se voi elää yli 200-vuotiaaksi. Se on ulkomuodoltaan tummanruskea tai lähes musta, munuaisenmallinen ja paksukuorinen.

Vielä 1900-luvun alussa Suomesta tunnettiin yli 200 jokea, joissa raakku pystyi elämään. Nykyisin lajia esiintyy vain noin 130 virtavedessä, joista yli 90 prosenttia on Pohjois-Suomessa.

Jokihelmisimpukan eli raakun elinympäristövaatimukset ovat poikkeuksellisen tiukat sen toukka- ja nuoruusvaiheessa. Se tarvitsee muun muassa neutraalia ja hapekasta vettä sekä suotuisia virtausolosuhteita. Lisäksi joen pohjan on oltava ekologisesti vanhaa, mutta luontaisesti uusiutuvaa.

Raakku tarvitsee taimen- tai lohikantaa elämänsä alkuvuosina, sillä se käyttää kaloja väli-isäntinä toukilleen. Naarasraakku purskauttaa veteen miljoonia pieniä toukkia, jotka kiinnittyvät taimenen tai lohen kiduksiin. Toukka elää kiduksissa noin vuoden verran, kunnes pudottautuu virtaveden pohjalle.

Suokukko, Calidris pugnax
Tila: Äärimmäisen uhanalainen, rauhoitettu

25-34cm pitkä soilla ja kosteikoilla pesivä kahlaaja.

Suokukkokoirailla on touko-kesäkuussa höyhenetön naama, puuhkamainen kauluri ja päässä pitkä töyhtöpari. Kaulurin ja töyhtöjen värit vaihtelevat yksilöllisesti yksivärisen oranssista, mustasta, ruskeasta tai valkoisesta voimakkaan poikkiraitaiseen. Koiraiden selkäpuolen väritys muuntelee runsaasti. Koristehöyhenet katoavat heinäkuun alkupuolella, jonka jälkeen koiraat muistuttavat vanhaa suokukkonaarasta. Suokukkonaaraan selkäpuoli on tummasävyinen ja selkäpuolen höyhenreunat ovat leveälti harmaan- tai kellanruskeat. Nuori suokukko muistuttaa puvultaan naarassuokukkoa.

Taantuva pesimälaji erityisesti eteläisessä Suomessa. Suomen pesimäkannaksi arvioitu 8.000-15.000 paria. Euroopan pesimäkannasta Suomessa pesii noin 3%.